Header image

Ja nyt menetin blogi-neitsyyteni – 19.4.2011

Posted by Ulla Harju in Bloggaaminen

Olen jo pitkään halunnut aloittaa bloggaamisen, mutta rohkeuteni ei ole riittänyt. Tiedän, että meitä blogi-neitsyyden menettämisen pelkääjiä on monia, joten haluan jakaa kanssanne oman tieni blogien kirjoittamisen ja julkaisemisen maailmaan.

Vaihe 1. Rohkeutta Ulla, rohkeutta!

Luen muiden kirjoittamia blogeja. Kohtaan niitä, jotka nostavat karvat pystyyn (koska ovat niin hyviä) sekä niitä, jotka nostavat karvat pystyyn (koska ovat niin huonoja). Kohtaan tietysti myös sellaisia, jotka eivät aiheuta ihokarvoissani minkäänlaista liikehdintää.

Luen blogeja anonyymisti ja kommentoimatta, vaikka asiaa olisikin. Rohkeuteni ei vielä riitä omaan ääneen. Ajattelen, että olenko sittenkään tarpeeksi hyvä? Onko minulla mitään sanottavaa? Aiheutanko itse liikehdintää kenenkään karvoissa – suuntaan tai toiseen?

Vaihe 2. Testing, testing

Kirjoittelen blogiaiheita paperille. Aiheita tuntuu tulevan päähäni, mutta ovatko ne sittenkään sellaisia, joista kannattaa kirjoittaa? Kirjoittelen myös pikku pätkiä, mutta en anna muiden lukea niitä. Testaan niitä vain omassa päässäni, vaikka tiedän, että olen itse itseni pahin kriitikko. Ehkä kannattaisi antaa jonkun muunkin lukea tekstejä?

Testaan myös eri alustoja. Päädyn yrityskumppanini Hannan kanssa vaihtoehtoon WordPress, jonne saan samalla liitettyä kohtuullisen kätevästi myös nettisivuni. Aika näyttää oliko vaihtoehto oikea…

Vaihe 3. Oppia ikä kaikki

Olen sen verran tarkka ihminen, että jostainhan sitä täytyy oppiakin ottaa. Luen alan kirjallisuutta. Blogit ja bisnes, Löydy – Brändää itsesi verkossa, Sano se someksi. Luen myös netistä tesktejä ja imen tietoa kuin pesusieni. Vaikka olen jo aiemmin tiennyt, että blogi olisi jo yrityksenikin toiminnan kannalta hieno areena kertoa omia mielipiteitään ja keskustella muiden kanssa sekä näyttää osaamistaan, olen vaikuttunut vasta nyt. Vaikuttunut niin paljon, että päätän nostaa mirrin pöydälle ja perustaa blogin.

Vaihe 4. Harjoittelun piikkiin

Nyt kirjoitan jo pidemmälle, en vain otsikko- tai ideatasolla. Mielenkiintoista, juttuahan riittää. Tosin suurin osa teksteistä on jo vanhentunut siinä vaiheessa, kun joskus saan rohkeutta oikeasti julkaista ne. Menee siis harjoittelun piikkiin.

Vaihe 5. Nyt se sitten meni – neitsyys

(Rumpujen pärinää…) Hyvä naiset ja herrat, kanssabloggaajat! Tässä se nyt on, ensimmäinen kertani. Blogineitsyyteni on korkattu. (Ja nyt rummut voivat jo vaieta…)

Neitsyyden menettäminen pelotti, mutta jälkeenpäin tunnelmat ovat hyvät ja odottavat. Toinen kerta ei varmaan satu enää ihan näin paljon. Eihän?

 

Ja vielä loppuun kiitokset Katleenalle, joka on menestyksekkäästi lanseerannut ”some-neitsyys” käsitteen (Ei oo totta –blogi saa muuten karvani pystyyn hyvällä tavalla).  Haluan myös tähdentää, että blogi on yksi hieno markkinointikeino some-maailmassa yritykselle. Muitakin on.

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 Both comments and pings are currently closed.

2 Responses