Header image

Ja hiplokas on… – 3.8.2011

Posted by Ulla Harju in Omat jutut | Viestintä ja media

Kerroin viime postauksessani murteista ja kyselin sanan hiplokas perään. Itselleni hiplokas-sana on tuttu lapsuudestani, kun mummuni kantoi meille hiplokasta kulhossa pöytään Tyrvännön kesämökillä. Ja me lapsethan söimme! Joskus varmaan nuolimme myös lautaset…

Niin, hiplokas liittyy siis jotenkin syötävään ja vielä hyvään sellaiseen. Mutta jätetään vastaus vielä vähäksi aikaa pimentoon ja jännitykseen. Kerrotaan tässä yhteydessä enemmän vastausehdotuksista, joita sana sai aikaan. Suurimmalle osalle tuntui sana olevan täysin vieras, mutta ehdotukset olivat ihania! Ja sopiviakin!

 

Ensimmäinen ehdotus oli, että hiplokas tarkoittaa iloista, hauskaa tai hiprakkaa. Ei ollenkaan pöllömpi arvaus! Hiplokas on nimittäin hauska ja pulpahteleva sana. Olisi ihan mukavaa olla joskus hiplokkaassa laitamyötäisessä!

Toinen arvaus oli, että hiplokas on jokin esine, esimerkiksi jonkinlainen kevyt kenkä tai tossu. Upea arvaus! Kuinka ihanaa olisikaan pitää jalassaan hiplokkaita! Toimii!

Tämän jälkeen vinkkasin Facebookissa, että hiplokas on jotakin hyvää. Seuraavat ehdotukset liittyivätkin suuhun pantavaan makeaan: lätyt ja mansikkahillo tai mustikkakukko. Hyviä arvauksia, muttei mennyt vieläkään aivan nappiin.

 

Ja nyt päästään siihen oikeaan vastaukseen. Mummuni oli kotoisin Karjalasta ja Viipurin seudulta. Sana hiplokas juontaa juurensa siis sinne. Ja hiplokas on… (tähän kohtaan kuuluisi ehdottomasti rumpujen pärinää, mutta se on näin blogissa hieman vaikeampaa…) …kiisseliä!

Ihanaa, valuvaa ja makeaa kiisseliä, jota tarjoiltiin joskus kermavaahdon kanssa ja joskus pelkältään. Vaarillani taas oli joskus tapana laittaa hiplokkaaseen pullanpaloja joukkoon. Pitkopullaa oli nimittäin yleensä aina pöydässä, kun hiplokasta syötiin.

Muistan aina, kun me lapset ja serkukset istuimme Tyrvännön mökin ulkokuistilla pöydän ääressä ja nautimme hiplokasta. Kuva on jäänyt mieleeni elävänä ja siihen liittyy aina vain hyviä muistoja. Oma suosikkini on ehdottomasti muuten mansikka-raparperi-hiplokas.

Huomasin näitä postauksia kirjoittaessani, että en ole vielä esitellyt hiplokas-sanaa omille pojilleni. Pyhä lupaukseni on, että seuraavan kerran kun keitän heille kiisseliä, tarjoilen sitä hiplokkaana!

Ei muuta kuin hiplokkaan keittoon!

 

You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 Both comments and pings are currently closed.